Vuotuiset arkistot: 2017


Raamatun sana tuo toivon

Eräänä aamuna katselin kotimme ikkunasta ulos. Näin siellä nuoren pojan, joka oli laitettu käsiraudoilla kiinni metallikaiteeseen. Kotitalomme sijaitsee noin 30 metrin päässä poliisilaitoksen takapihasta. Poika itki. Ajattelin, että hän ilmeisesti itki (katui) tekojaan tai sitten nöyryyttävää tilannetta, johon oli joutunut, ehkäpä molempia. Sisimmässäni lausuin rukouksen: ”Rakas Jeesus, haluaisin kohdata tuon […]


Uuteen päivään

On aamu, istun kahvimukini kanssa pöydän ääreen ja sytytän kynttilän. Tunnelmaa tuomaan, lämpöä luomaan. Ja muistuttamaan siitä, että en ole yksin vaan Ikuisen läsnäolossa. Kynttilälyhtyyn painettu teksti värisee ja liikkuu liekin lepattavassa valossa: Happiness is not a destination it is a way of LIFE Teksti on yksi niistä mietelmistä, joita […]


Viikkolehti jatkaa vielä ilman uutta päätoimittajaa

Vapaakirkon hallitus esitti 18. marraskuuta Vapaakirkon syyskokoukselle seurakuntiin lähetetystä toimintasuunnitelmaehdotuksesta poiketen, ettei lehdelle rekrytoitaisi vuoden 2018 alkuun uutta päätoimittajaa. Toki pidetään vuoden aikana silmät auki ja rukoillaan johdatusta uuden päätoimittajan löytymiseksi. Lehteä lähdetään vuoden 2018 alusta tekemään tiimillä, johon kuuluvat toimitussihteeri Pia Korhonen, kirkon tiedottaja Karoliina Leikkari, toimituspäällikkönä Merja Pitkänen […]


Suomen Vapaakirkon syyskokouksessa syntyi vilkas keskustelu seurakuntien tilanteesta

  Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki totesi Suomen Vapaakirkon syyskokouksen avauspuheessaan, että Vapaakirkossa ei ole pitkän aikavälin strategiaa, vaan suunnittelemme toimintaa vuodeksi kerrallaan. Hän haastoi kokousedustajia pohtimaan, millainen yhteiskuntamme on 10 vuoden kuluttua. – Asettamalla tulevaisuuden skenaariot oikein, voimme olla proaktiivisia ja muokata ympäristöämme omalla toiminnallamme, Pihlajamäki painotti. Proaktiivinen seurakunta […]


Toivo ja elämä ovat Jumalalta

God bless America – Jumala siunatkoon Amerikkaa –  on ollut kuuluisa Yhdysvaltojen motto aina valtion itsenäistymisestä alkaen. Viime aikoina tuo lause on ollut kasvavan kritiikin kohteena. Kalifornialainen tuomioistuin jopa totesi, että käsite ”under God”, Jumalan siunauksen/tahdon alla, on perustuslain vastainen. Samaan aikaan, kun Jumalan tahdon ja siunauksen käsitteitä pyritään poistamaan […]