Keräyskohteet 2018


Ruoka-apua Venezuelan puutteenalaisille

Venezuelassa on suuri tarve avulle. Maan sisäiset ongelmat aiheuttavat haasteita erityisesti heikossa asemassa oleville. Ruokaa ei ole kaupoissa juurikaan saatavilla, eikä siihen ole monellakaan edes varaa. Voit osoittaa tukesi lahjoittamalla Vapaakirkon kautta tehtävään ruoka-apu työhön. Yhteistyökumppanimme paikan päällä vievät avun perille.


Tehilat-Yah -seurakunnan toimitilahanke Israelissa

Rishon LeZionin kaupunki Israelissa ja siellä sijaitseva Tehilat-Yah messiaaninen seurakunta tarvitsee apua. Tehilat-Yah (”Jumalan ylistys”) perustettiin tammikuussa 2008 seitsemän uskovan voimin. Tänä päivänä yli satahenkinen joukko kokoontuu ahtaiksi käyneissä vuokratiloissa kerran viikossa. Sapattikokouksen lisäksi seurakunnassa on monipuolista pienryhmätoimintaa ja diakoniatyötä. Seurakunnan perustama Maim Haiim Hinam -kansalaisjärjestö auttaa apua tarvitsevia, leskiä […]


Jeesus tunnetuksi kautta maailman

Suomen Vapaakirkon lähetyksellä on näkynä tehdä Jeesus tunnetuksi kautta maailman. Haluamme, että sanoma Jeesuksesta tavoittaisi jokaisen edes kerran elämän aikana. Tällä hetkellä työtä on viidellä eri mantereella. Teemme yhteistyötä sekä kansainvälisten järjestöjen että sisarkirkkojemme kanssa eri maissa. Erityisesti haluamme saavuttaa saavuttamattomia kansanryhmiä. Tahdomme myös olla sytyttämässä uutta Jumalaa rakastavaa sukupolvea […]


Evankeliumi Himalajalle

Himalajan työn tukemiseen kerätyillä varoilla katetaan Himalajan Vapaakirkon toimintaa mm. työntekijöiden palkkakustannuksia. Himalayan Free Church (HFC) käsittää 89 seurakuntaa ja kuusi seurakuntapiiriä Länsi-Bengalissa ja Sikkimissä. Työntekijöitä on yhteensä 95. The Free Church of Finland Mission (Bhutan) -nimellä Jaigaonissa ja Baksaduarissa Bhutanin raja-seudulla on kuusi seurakuntaa ja 10 työntekijää. Kirkkojen yhteiseksi […]