Domari-keskuksessa elää toivo yhteistyöstä


Domarit ovat Lähi-idän useissa maissa asuva etninen ryhmä. Heitä on yhteensä noin 3 miljoonaa. Israelissa ja palestiinalaisten hallinnoimalla alueella heitä asuu noin 10 000. Heillä on oma kieli, domari. Se on Euroopan romanien kielen sukulaiskieli. Domarit puhuvat myös asuinmaansa valtakieltä, Israelissa ja palestiinalaisten hallinnoimilla alueilla arabiaa. Domarikieltä ei ole kirjoitettuna. Suuri osa domareista on lukutaidottomia.

Domari-keskus Itä-Jerusalemissa pyrkii parantamaan syrjityn vähemmistöryhmän asemaa. Sen perustaja ja johtaja Amoun Sleem vieraili syksyllä 2016 Suomessa ja osallistui Vapaakirkon kumppanuusneuvotteluihin. Hänen Facebook-päivityksistään heijastuu työn haastavuus; joinakin päivinä pettymys ja vaikeudet, toisina päivinä valonpilkahdukset ja luottamus Jumalan huolenpitoon.

Vapaakirkon hankehakemus kehitysyhteistyöprojektista domarien voimaannuttamiseksi ei saanut Ulkoasianministeriön tukea, joten hanketta ei voitu aloittaa. Edelleen mietitään keinoja, miten yhteistyötä voitaisiin kehittää ja domarien asemaa tukea. Työn jatkamiseksi Domari-keskus tarvitsisi ulkopuolista tukea. Tiedän joidenkin Vapaakirkon pastoreiden vierailleen keskuksessa turistimatkallaan ja se on ollut rohkaisuna niin Amounille kuin keskuksen muulle henkilökunnalle. Suomessa vieraillessaan Amoun toivoi jatkossa saavansa myös vapaaehtoistyöntekijöitä keskukseen.

Domari-keskuksessa järjestetään koululaisille tukiopetusta ja läksykerhoa. Monien vanhemmat eivät osaa lukea tai ovat käyneet vain vähän koulua, eivätkä siksi pysty auttamaan lapsiaan läksyissä. Siksi on tärkeää, että keskus mahdollistaa aikuisen tuen koululaisille.

Keskuksessa on myös järjestetty kokkikursseja naisille, tavoitteena on saada avattua ensimmäinen domari-ravintola. Tämä tarjoaisi työtä muutamille domareille, joiden on muuten vaikea löytää työllistymismahdollisuuksia. Kokkikurssin tuloksia olen päässyt seuraamaan vain Facebookin välityksellä, mutta toivoisin joskus pääseväni myös maistamaan herkullisen näköisiä annoksia.

Jukka Knuuttila