Tasavertaista kumppanuutta ja vastavuoroisuutta – myös lähetystyössä


Kun katsomme maailmanlaajuisen lähetystyön nykytilannetta, nousee yhdeksi keskeiseksi teemaksi tasavertainen kumppanuus. Kumppanuus niin eri järjestöjen, kirkkokuntien kuin lähetystyöntekijöiden ja kansallisten ihmisten välillä. Paljon puhumme myös siitä, miten lähetystyö on kaikkialta kaikkialle; emme voi enää jaotella maita ja kansoja lähettäjiin ja vastaanottajiin.

Paikallisseurakunnissa puhumme usein siitä, miten olemme yksi ruumis, jolla on monta jäsentä. Jokainen palvelee omilla lahjoillaan ja osaamisellaan. Jokaista jäsentä tarvitaan, että kokonaisuus toimii. Eivät kaikki osaa kaikkea. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme ja heikkoutemme. Täydennämme toisiamme. Miten tämä voisi toimia Kristuksen maailmanlaajuisessa ruumiissa?

Kun olen suomalaisena seurannut eri maissa olevien seurakuntien toimintaa, liian usein mieleeni nousee turhautuneisuus esimerkiksi siitä, miten hallintoa ja taloutta hoidetaan. Asiat suomalaisesta näkövinkkelistä ovat retuperällä. Seurakunnan johtajat pimittävät toisilta tietoa, asioista ei keskustella avoimesti, toisten vääriin toimintatapoihin ei puututa eikä heitä uskalleta haastaa. Mutta miltä heidän näkövinkkelistään näyttää suomalaisten seurakuntien toiminta? Kyllä hallintoa ja taloutta näytetään hoidettavan jämptisti, mutta miksi jumalanpalveluselämä näyttää rakentuvan kellon ympärille, missä on parannuksenteko, missä pitkät esirukoukset, missä sairaiden puolesta rukoileminen?

Kuulin, miten eräässä kansainvälisessä konferenssissa haastettiin eri kansallisuuksia keskenään miettimään omia kansallisia vahvuuksiaan hengellisen työn näkövinkkelistä. Oli sitten saksalainen järjestelmällisyys, kiinalainen tehokas businessajattelu tai ecuadorilainen spontaanius, ne kaikki voidaan valjastaa Jumalan mission toteuttamiseen. Tämä on laittanut minutkin pohtimaan, miten voisimme muuttaa ajatteluamme ja käytäntöjämme niin, että ajattelisimme maailmanlaajuista seurakuntaa ruumiina, jossa on monta, erilaista jäsentä erilaisine lahjoineen ja vahvuuksineen.

Voisimmeko eri toimintatapojen yhteentörmäyksien aiheuttamien tuskailujen sijaan etsiä kumppanuutta ja vastavuoroisuutta vielä enemmän? Uskaltaisimmeko me enemmän ja enemmän kysyä kumppaneiltamme eri puolilla maailmaa: Auttaisitteko te meitä esirukouselämän elävöittämisessä? Me voimme auttaa teitä hallinnollisissa asioissa. Kertoisitteko meille, miten rohkaisette uskovia todistajiksi? Me voimme kertoa, miten talousasioista hyvin hoitamalla voi myös tuoda Jumalalle kunniaa.

Lisää vastavuoroisuutta, lisää tasavertaista kumppanuutta, niin että Jeesus tulee tunnetuksi kautta maailman!

Nanna Rautiainen