Vapaakirkko kartoitti yhteistyön mahdollisuuksia Kongon evankelisen kirkon kanssa
Suomen Vapaakirkon lähetystyöllä on yli 50-vuotinen historia Kongon kansantasavallassa. Maassa käytiin vuosina 1999–2002 verinen sisällissota, jonka jaloista Vapaakirkon viimeiset Kongon lähetystyöntekijät joutuivat lähtemään Suomeen tammikuussa 1999. Tämän jälkeen yhteistyö Kongon evankelisen kirkon kanssa on ollut pienimuotoista.
Lähetyssihteeri Risto Vappula ja Eila Hirvonen olivat huhtikuussa 2011 Kongon evankelisen kirkon vieraina. Matkan tavoitteena oli tutustua kirkon nykytilanteeseen ja samalla etsiä uusia mielekkäitä yhteistyön mahdollisuuksia.
Kirkkokunnanjohtaja Patrice Nsouami otti heidät lämpimästi vastaan. Vierailun isäntänä toimi Prosper Massamba, valtionvirasta eläkkeelle siirtynyt tutkija, joka haluaa palvella kirkkoaan vielä eläkevuosinaan johtamalla sen kehitysyhteistyöosastoa. Tämä käytäntö olikin silmiinpistävää: vierailijat tapasivat useita eläkeläisiä, jotka halusivat edelleen palvella omalla työllään kirkkoa ja paikallisia seurakuntia.
Musanan lähetysasema
Ruotsin Vapaakirkko aloitti lähetystyön Kongossa yli 100 vuotta sitten. Musanan lähetysasema oli ruotsalaisten perustamista asemista järjestyksessään toinen ja sen 100-vuotisjuhlia vietettiin viime vuonna. Juhlaan osallistui 95 000 ihmistä! Myös Vapaakirkon lähetystyöntekijät ovat työskennelleet Musanassa. Viimeisin ulkomaalainen työntekijä lähti asemalta 1980-luvun lopulla. Tuolloin aseman synnytyssairaala oli täynnä synnyttäjiä ja terveysasemalle tultiin monien kymmenien kilometrien päästä, jopa Brazzavillestä asti, koska sen palvelut olivat ensiluokkaisia.
Sisällissota koitui lähetysaseman kohtaloksi. Sodan painopiste oli juuri Musanan alueella, ja aseman kaikki toiminta lakkasi sotavuosina. Sodan jälkeen toimintaa on yritetty elvyttää laihoin tuloksin. Synnytyssairaalan hyvin alkeellisissa olosuhteissa synnyttää 5–10 äitiä viikossa ja terveysaseman palveluja käyttää kymmenkunta ihmistä päivässä. Vakavammin sairastuessaan Musanan alueen 52 kylän asukkaat joutuvat nyt kävelemään kymmeniä kilometrejä Kinkalaan apua saadakseen.