Toivoa pimeyden keskellä


Walid oli joutunut pahoihin perintöriitoihin sukulaisten kanssa.  Tilanne kärjistyi niin, että lopulta Walid surmasi sukulaisen ja joutui sen vuoksi vankilaan.  Vankilassa ollessaan hän sairastui tuberkuloosiin ja hänet siirrettiin parantolaan.  Siellä hän pääsi kristittyjen hoitoon ja sai myös kuulla sanomaa anteeksiantamuksesta ja toivosta.  Hänelle ilmaantui muitakin sairauksia, joiden varjolla hän jäi parantolaan, vaikka tuberkuloosi ei olisi sitä enää vaatinut.  Pikkuhiljaa hän löysi armon omaan elämäänsä.  Hän alkoi myös haluta rukoilla toisten puolesta ja siunata toisia.

Eräänä päivänä hänen sitten täytyi palata vankilaan.  Se oli kova paikka, mutta jotkut parantolasta koettivat pitää häneen yhteyttä ja rohkaista häntä.  Hän vaikutti pärjäävän hyvin.  Kun häneltä kysyttiin, voisiko hänelle viedä vankilaan Raamatun, hän vastasi, että on parempi olla viemättä, sillä siitä voisi tulla ikävyyksiä.  ”Mutta ei se mitään – minulla on Jumalan Sana sydämessäni.”  Tällainen oli todella rohkaisevaa kuultavaa.  Ei ole tietoa, miten hänen käy ja miten kauan hän joutuu olemaan vankilassa, mutta hän on löytänyt toivon, joka kantaa niissäkin oloissa.

Fatima oli nuori äiti.  Hän joutui auto-onnettomuuteen, jossa hänen miehensä ja lapsensa kuolivat.  Fatima itse halvaantui ja loukkaantui muutenkin niin pahasti, että oli suorastaan ihme, että hän selvisi hengissä.  Aluksi hän itki ja huusi pelkoaan ja tuskaansa.  Hänellä oli sisar, joka omistautui auttamaan ja hoitamaan häntä.  Niinpä pitkän sairaalassa vietetyn vuoden jälkeen hän pystyi menemään kotiin.

Elämä asettui pieniin uomiinsa: ystävät ja naapurit kävivät mielellään tapaamassa miellyttävää Fatimaa, josta huokui rauha ja ilo.  Ei kukaan muu kuin Jumala voinut auttaa häntä suhtautumaan niin sellaiseen tilanteeseen.  Vaikkei Fatima sitä ääneen sanonut, hänen on täytynyt löytää rauha ja toivo Jumalassa.

Amina oli kotoisin Itä-Afrikasta.  Hän oli ollut töissä Lähi-idässä ja oppinut sikäläistä kieltä ja uskontoa.  Sairastuttuaan tuberkuloosiin hän joutui parantolaan, jossa hän sai kuulla kristittyjen todistusta pelastuksesta.  Hän joutui viipymään parantolassa viisumiasioiden takia pitempään kuin sairaus olisi vaatinut.  Hän kapinoi paljon odotusta vastaan, mutta sinä aikana hän sai oppia turvautumaan Jeesukseen, joka antoi hänellekin tulevaisuuden ja toivon.

Nämä ja monet muut ihmiset ovat kokeneet pimeyttä ja ahdistusta, johon he todella tarvitsevat Jumalalta apua ja toivoa. Toivo on luottamusta siihen, mikä ei näy.  Niidenkin kohdalla, joissa me emme sitä vielä voi havaita, Jumala tekee hyvää työtään ja vaikuttaa kääntymistä Hänen puoleensa, joka yksin voi auttaa. /ER