Viikkolehti jatkaa vielä ilman uutta päätoimittajaa


Vapaakirkon hallitus esitti 18. marraskuuta Vapaakirkon syyskokoukselle seurakuntiin lähetetystä toimintasuunnitelmaehdotuksesta poiketen, ettei lehdelle rekrytoitaisi vuoden 2018 alkuun uutta päätoimittajaa. Toki pidetään vuoden aikana silmät auki ja rukoillaan johdatusta uuden päätoimittajan löytymiseksi.

Lehteä lähdetään vuoden 2018 alusta tekemään tiimillä, johon kuuluvat toimitussihteeri Pia Korhonen, kirkon tiedottaja Karoliina Leikkari, toimituspäällikkönä Merja Pitkänen ja vastaavana päätoimittajana kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen. Päivittäinen toimitustyö hoidetaan niin, ettei vastaava päätoimittaja kuormitu. Lehteen liittyvät kysymykset ja palautteet ohjataan toimituspäällikölle.

Hallituksen esitys hyväksyttiin toimintasuunnitelmaan.

Viikkolehdeltä odotetaan monipuolisuutta

Oli mielenkiintoista kuunnella syyskokouksessa seurakuntien edustajien vilkasta keskustelua Suomen Viikkolehdestä. Puheenvuoroissa nousi esille monenlaista toivetta. Lehteen haluttiin toisaalta kertomuksia ja uutisia eri seurakunnista, mutta toisaalta kerrottiin nuoren polven mielipiteenä, etteivät toisten seurakuntien asiat kiinnosta. Jälkimmäisessä kuului yhden kaupunkiseurakunnan nuorten aikuisten ääni.

Toivottiin myös entistä laadukkaampaa ja — ymmärtäisin — terävämpää journalismia. Mitä se sitten käytännössä mahtaa tarkoittaakaan. Ainakin se tarkoittaa käsittääkseni sitä, että kaivataan taustoitettua juttuainesta ja pureutumista asioihin mahdollisimman objektiivisesti. Mutta lehti sai myös myönteistä palautetta edistymisestä.

Oli muitakin toiveita: toisaalta halutaan lehden olevan vapaaseurakuntien välinen tiedotuskanava ja ”liima”, toisaalta toivotaan laajempaa juttukirjoa. Me-henkeä kaivataan, samoin tuoreutta ja evankelioivaa otetta sekä eri seurakuntien esittelyä lehdessä.

Lukijalla on oikeus — toimittajalla on velvollisuus

Journalistin ohjeissa todetaan, että journalisti on ennen kaikkea vastuussa lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Yleinen journalismin periaate onkin, että lukijalla on oikeus tietää ja toimittajalla on velvollisuus kertoa.

Totuudenmukainen tiedonvälitys on linjassa Raamatun ohjeistuksen kanssa. Suomen Viikkolehti on Vapaakirkon äänenkannattaja ja samalla itsenäisten vapaaseurakuntien muodostaman herätysliikkeen media. Tätä kahtaallista tehtävää lehti on kutsuttu toteuttamaan.

Teksti: Merja Pitkänen