Ensikokemus Raamatun kertomuksen kertomisesta äidinkielellä.
”Kansallisen seurakunnan pastorit ovat huolissaan siitä, että budenginkielinen työ imee mukaansa heidän lampaitaan.” Näin minulle kerrottiin äskettäin puhelimessa. Pari tiimimme jäsentä oli pitänyt koulutuksia, joissa enemmistöseurakunnista löytyville harvoille budenginkielisille uskoville oli opetettu Raamatun kertomuksia heidän omalla kielellään.
Pastoreiden huoli ei yllättänyt. Onhan Baabelin jälkeen vallinnut jännite yhteyden ja kansallisuuden korostamisen välillä. Ja vaikka helluntaina jännite lähti purkautumaan – puhuivathan nuo erikieliset Pyhän Hengen vastaanottaneet kuitenkin yhteistä kieltä, Jumalan ylistystä – lienee vielä odotettavissa, että omat koirat tulevat puremaan kipeästi, varsinkin, jos heillä on takataskussaan enemmistökielen valta-asema ja yhteyden korostamisen valttikortti, joilla on halki historian monta kielipäätä tukistettu ja monta kukkaa kukistettu.
Mutta ei tätä kukkaa. Tällä viikolla eräs enemmistökieltä puhuvan seurakunnan budeng-pastori kertoi minulle, että budenginkielinen työ voi edistyä vain, jos sitä varten perustetaan omakielinen seurakunta. Sellaisen, ensimmäisen laatuaan, hän haluaisi ystäviensä kanssa perustaa alueen suurimpaan kaupunkiin vuonna 2018. Sellainen maakalaisseurakunta olisi meille muukalaisillekin unelmien täyttymys.
Vaikka seurakunnan kasvu alueemme enemmistökielellä on maailman nopeimpia, vaikutus ei ole ulottunut samalla alueella asuviin budengeihin, joiden keskuudessa on vain harvoja uskovia. Ensimmäiset kristilliset laulut ovat syntyneet vastikään. Rukoilemaan vasta opetellaan. Evankeliumia ei vielä osata julistaa äidinkielellä, sillä oikeita sanoja on vaikea löytää. Aavistelen oman kielen käytön johtavan läpimurtoon budenginkielisen seurakunnan kasvussa.
Seurakunnan tulevien jäsenten ajatteleminen horjuttaa kuitenkin status quota. Tulevaisuutta silmällä pitäen kirjoitinkin Psalmin 151: ”Herra, tylsytä omien koirien hampaat, sillä muuten ne purevat kipeästi. Amen.”
JY