Jaakko Pihlajamäki on seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen ja paikallisen vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja.
Viime viikonloppu oikein huusi tämän läntisen maailman väkivaltaisuutta ja hulluutta: Las Vegasissa valtava joukkosurma, n. 60 kuollutta, 500 loukkaantunutta. Tällaista se on, kun aseen omistamisesta tehdään perusoikeus, johon poliitikot eivät suin surmin tahdo koskea. Kataloniassa poliisi hakkaa kansalaisia, joita sen pitäisi niin sanottujen länsimaisten arvojen mukaan suojella, vain sen takia, että ihmiset haluavat kansalleen oikeutta.
Minusta näyttää, että asenteet väkivaltaa kohtaan ovat Suomessakin muuttuneet. Virallisissa rikosluvuissa ei väkivalta liene lisääntynyt, mutta jotenkin mutu on, että ihmiset ovat nyt kovempia ja valmiimpia hyväksymään väkivallan kuin me, jotka näimme Vietnamin sodan, Biafran kriisin, Tsekkoslovakian miehityksen. Minun ikäkauteni nuorilla oli vahva väkivallan vastainen ja pasifistinen eetos. Kansan asenteet ovat sittemmin muuttuneet, valitettavasti.
Odinin soturit ja muut ”kodinturvajoukot”, rasistiset ja muutkin vihapuheet netissä, kaikki tällaiset ilmentävät suomalaisen yhteiskunnan sairautta, joka pahimmillaan purkautuu järjettöminä väkivallantekoina. Joukkosurmiakin meillä on viimevuosina ollut monia: Jokela, Myyrmäki, Kauhajoki. Se sairaus, joka oireilee väkivaltana, on ihmisten kokema pelko, turvattomuus, syrjäytyneisyys, jumalattomuus.
Häjyt elokuvan isoisä Karhu (jota näytteli loistava Kalevi Haapoja) ihmettelee maailman menoa: ”Kummalliseksi mennyt tämä maailma, nuoret likat juo viinaa ja raavaat miehet syö salaattia.” Itse olen kummastellut sitä, että ”körttipojat rupeaa sivareiksi ja helluntaitytöt menee vapaaehtoisina asepalvelukseen”.
Helluntailaisuus ja vapaakirkollisuus ovat perinteisesti olleet hyvin kriittisiä väkivaltaa, myös legitiimiä, valtion valtuutuksella tehtyä, kohtaan. Nuorten miesten osalta vielä pari vuosikymmentä sitten odotusarvo oli, että mennään siviilipalvelukseen tai vähintäänkin aseettomaan palveluun. Tilastoja minulla ei ole, mutta se mielikuva on, että asepalvelus on nykyään ihan hyväksytty vaihtoehto myös evankelikaaliselle kristitylle. Pelkään pahoin, että myös monien uskovien asenteet ovat koventuneet. (Syytä ehkä todeta, että olen kyllä itse uskovaisena suorittanut armeijan RUK:ta myöten.)
Kristittyjen tehtävä on julistaa Jeesuksen evankeliumia tässä maailmassa. Se on rauhan evankeliumi, rakkauden evankeliumi. Siinä ei ole sijaa pelolle, turvattomuudelle eikä syrjäytymiselle eikä siten myöskään väkivallalle.