Blogi


Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Kesälomaa käytän muun ohella lukemiseen. Nyt loman ajalle sattui useampikin hieno kirja. Pauliina Rauhalan Synninkantajat oli yksi niistä. Arvioin lukemiani kirjoja Goodreads-nettisivustolla viiden tähden asteikolla. Synninkantajille annoin neljä tähteä, kun Rauhalan edellinen romaani Taivaslaulu sai puhtaat viisi tähteä. En siis pitänyt tästä uudemmasta ihan yhtä paljon kuin esikoisesta. Syyt ovat […]


Päivä jona löysin käteni

Tätä tekstiä kirjoittaessani käteni lepäävät kannettavan tietokoneen näppäimistöllä ja sormeni liikkuvat kirjaimelta toiselle. Tavallinen, jokapäiväinen toiminto, joka sujuu kuin itsestään. Käsiään tulee harvoin ajatelleeksi, kun ne uskollisesti ja mukisematta palvelevat meitä. Ymmärrämme käsiemme merkityksen vasta silloin, kun ne syystä tai toisesta ovat toimintakyvyttömät. Silloin havahdumme huomaamaan, että kädet ovat yksi […]


Yksilömoraalista

Luin juhannuksen alla Pekka Peitsen (tämän kirjan kohdalla Pekka Peitsi lienee Urho Kekkonen) vuonna 1944 julkaiseman pamfletin ”Tässä sitä ollaan”. Kirjanen on kirjoitettu siinä vaiheessa, kun sota oli Suomen osalta ohi, mutta Euroopassa taistelut vielä jatkuivat. Pekka Peitsi halusi pohjustaa Suomen ulkopolitiikan suunnan muutosta, joka oli väistämättä edessä. Pekka Peitsi […]


Oletko rannalla vai rannassa?

Maamme on tuhansien järvien maa, mutta se on myös tuhansien ja taas tuhansien rantojen maa. ”Ei vettä, rantaa rakkaampaa”, laulamme kansallislaulussammekin. Ei ole vettä ilman rantaa eikä rantaa ilman vettä. Kesällä Suomi on rannalla. Ja myös rannassa. Olla rannalla tai olla rannassa – kaksi kirjainta vaihtuu toisiin, ja kaikki muuttuu. […]


Case Ruotsala

Enpä malta olla kommentoimatta tapaus Aki Ruotsalaa. Minusta Porin Jazzin menettely oli tökerö ja perusoikeuksia loukkaava. Se, että Ruotsala valittiin toimitusjohtajaksi perustui siihen, että hän oli johtajaominaisuuksiltaan paras; sen yhdistyksen puheenjohtajakin on todennut. Luulisin, että Ruotsalan johtamistyöhön ei pätkääkään olisi vaikuttanut se, mitä mieltä hän on homoseksuaalisuudesta. En usko, että […]