Uncategorized


Kultaakin kalliimpi aarre!

Kaksi asiaa kiinnitti huomioni tullessani asumaan tänne Amazonian laitamille. Näin kaikkialla lapsia, mutten juurikaan leikkiä, laulua, mielikuvitusta ja unelmia. Huolestuin myös siitä, ettei juuri kukaan tiennyt, että Uusi testamentti oli käännetty täkäläiselle kichwan murteelle ja jopa äänitetty jo 1980-luvun lopulla. Jumalan Sana jää monelle etäiseksi, kun sitä pitää lukea espanjan […]


Jatkuvuutta koulutielle

Komal on 4-vuotias intialainen tyttö, joka on juuri aloittanut esikoulun Maligach Busteen kyläkoulussa Länsi-Bengalissa. Jos kaikki sujuu hyvin, tytöllä on edessään kaksi vuotta esikoulua ja neljä vuotta alakoulua. Sen jälkeen hän siirtyy toisessa kylässä olevaan valtion kouluun, jossa jatkaa alakoulun loppuun ja suorittaa myös yläkoulun. Komalin koulunkäynti ei kuitenkaan ole […]


Uskoko syynä?

Ministeri Saarikko puuttui tärkeään asiaan, kun hän ehdotti, että naisten sukupuolielinten silpominen (tyttöjen ympärileikkaus) kiellettäisiin lailla. Korkeimman oikeuden tulkinta on jo nyt ollut, että kysymyksessä on törkeäksi pahoinpitelyksi luokiteltava menettely. Silpomista tapahtuu eniten afrikkalaisissa kulttuureissa. Suomen kannalta kysymys on tullut ajankohtaiseksi luonnollisesti maahan muuton vuoksi: turvapaikan hakijoita tulee sellaisilta alueilta, […]


Toivoa pimeyden keskellä

Walid oli joutunut pahoihin perintöriitoihin sukulaisten kanssa.  Tilanne kärjistyi niin, että lopulta Walid surmasi sukulaisen ja joutui sen vuoksi vankilaan.  Vankilassa ollessaan hän sairastui tuberkuloosiin ja hänet siirrettiin parantolaan.  Siellä hän pääsi kristittyjen hoitoon ja sai myös kuulla sanomaa anteeksiantamuksesta ja toivosta.  Hänelle ilmaantui muitakin sairauksia, joiden varjolla hän jäi […]


Palvelus vai karhunpalvelus?

Taannoisella matkallamme etelän lomakohteeseen saimme kokea, millaista on, kun sinua palvellaan. Koko ajan. Kaikkialla. Eri tavoin. Enemmän tai vähemmän ystävällisesti. Harvoin täysin pyyteettömästi, riippuihan ihmisten toimeentulo siitä, että he palvelivat toisia. Kaltaisestani viidenkympin rajapyykin ylittäneestä suomalaisesta perheenäidistä tuo kaikki ylenpalttinen ympärillä hyöriminen alkoi pidemmän päälle tuntua jo hiukan kiusalliselta. Mieleen hiipi väkisinkin […]