Kansat etsivät voimaansa, identiteettiään ja turvaansa kuka mistäkin.
Rahasta, vahvoista johtajista, uskonnosta, uskonnottomuudesta.
He valitsevat jumalansa ja kaiken he uhraavat sen alttarille, kunnes ei ole mitään jäljellä uhrattavaksi.
Ja me yritämme tuoda heille pelastusta. Yritämme vakuuttaa ihmisiä sanoin, käytännön palvelun avulla, rukouksen ja ihmetekojen kautta. Kouluttaudumme lisää, jotta osaisimme johtaa hyvin, palvella oikein, toimia vakuuttavasti. Väittelemme siitä, kenellä on oikea teologia ja oikeat käytännöt, mutta kun emme näe hedelmää, kenen on syy?
Ehkä meillä ei ole uskoa tarpeeksi. Ehkä maaperä on vain liian kova ja ihmisiä ei kiinnosta sanomamme.
Mutta Sinähän sanoit, että kantaisimme hedelmää, kun pysyisimme Sinussa. Eikö sanaasi voikaan luottaa? Missä se hedelmä on?
”Me olimme raskaina, me vääntelehdimme, mutta oli kuin olisimme synnyttäneet tuulta. Emme saaneet aikaan pelastusta maalle, maanpiirin asukkaita ei syntynyt.” (Jes.26:8)
Jotenkin aavistan, että Sinun tiesi onkin toisenlainen.
Se ei olekaan sitä, että minä annan lahjani, osaamiseni, aikani ja resurssini käyttöösi – ikään kuin Sinulta puuttuisi jotain, mitä minä voin antaa.
Se on sitä, että Sinä kuolit ja nousit kuolleista, ja minäkin kuolin yhdessä Sinun kanssasi ristillä.
”Haluan tuntea Kristuksen”, kyllä. ”… ja Hänen ylösnousemuksensa voiman…” – tottakai! ”… ja Hänen kärsimystensä osallisuuden.”
Niin. Ja vieläpä ”tulla Hänen kaltaisekseen samastumalla Hänen kuolemaansa, kunhan vain pääsen ylösnousemukseen kuolleista.” (Fil.3:10-11.)
Minä en olekaan kansojen toivo. Ja se kaikki, mikä oli minulle voitto – koulutukseni, osaamiseni, syntyperäni, kokemukseni – se synnyttää vain tuulta. Vain Sinä tuot pelastuksen maalle. Vain Sinä olet kansojen toivo. / SE