Ihmisen on vaikea määritellä uudestisyntymisensä aikaa, vaikka uskoontulo perustuisikin hengelliseen ratkaisuun ja päätökseen tunnustaa Jeesus omaksi pelastajaksi. Ihminen ei voi määritellä Jumalan aikaa.
Lisäksi on paljon niitä uskovia, jotka eivät voi tietää mitään määrättyä päivää tai hetkeä uskoontulolleen. Heidän sisimmässään on hiljaa kasvanut tunto siitä, että he ovat Jumalan lapsia. He ovat hyväksyneet sen ja kiittävät Jumalaa.
Usko, jolla uudestisyntyminen omistetaan, on Pyhän Hengen synnyttämä luottamus ilmoitettuun pelastukseen, niin että ihminen uskaltaa jättää itsensä kokonaan sen varaan. Usko käsitetään näin nöyräksi, lapsenmieliseksi luottamukseksi Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Uskoa ei voi mitata minkäänlaisilla inhimillisillä mittareilla. Uskon ihme on siinä, että aikuinen, usein viisaudessaan ylpeä ihminen, saa sen ”lapsenkaltaisuuden”, josta Jeesus puhuu.
Pelastusvarmuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että ihmisen ajateltaisiin tulevan uudestisyntymisessä täydelliseksi, synnittömäksi. Uskonelämässä on taisteluja, kiusauksia ja vaaroja. Uskova on Saatanan ja maailman vihaama. Vihollisena on lisäksi oma liha eli turmeltunut ”vanha minä”. Pelastusvarmuus syntyy siitä, että joka päivä elää tietoisena syntien anteeksiannosta.
Henkilökohtainen pelastusvarmuus ei myöskään ole erityisuskoa. Kysymys ei ole ihmisen luottamuksen kasvamisesta omaan uskoonsa. Pelastusvarmuus on sitä, että uskova tulee yhä vakuuttuneemmaksi Kristuksessa lahjoitetusta pelastuksesta, Jumalan rakkauden ja armon täydellisyydestä.