Pyhitys ymmärretään sekä kertakaikkiseksi että jatkuvaksi Jumalan tahdon mukaisen elämän kasvuksi. Raamatun mukaan Kristus on sekä lunastuksemme että pyhityksemme. Pyhitys, on samalla tavalla Jumalan armotyö kuin uskoontulokin.
Syntien anteeksisaamisen takia uskova on pyhä, ja Jumala hyväksyy hänet. Mikään ei voi lisätä tai parantaa Kristuksen sovitukseen perustuvaa Pyhän Hengen täydellistä työtä. Pyhitys ei lisää armon ja pelastuksen osallisuutta. Sen puuttuminen sen sijaan osoittaa pelastuksen osallisuudenkin puuttumista. Uusi elämä Kristuksessa ei voi jäädä piiloon.
Pyhitys ja Hengen hedelmä (rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, itsehillintä Gal. 5:22) nähdään samaksi asiaksi. Pyhityksessä usko Jumalaan tulee näkyväksi ja koettavaksi. Uskon tunnustaminen ei jää pelkäksi puheeksi, sillä koko elämä kertoo Jumalan pelastusteosta.
Pyhitys ei anna uskovalle erityistä hengellistä tai moraalista arvoasemaa. Pyhitys on täydellisesti Jumalan lahja. Ihminen on sen ansaitsematon vastaanottaja.
Väärän, omatekoisen pyhityksen seurauksena ihminen halveksii toisia, heidän vaellustaan ja hengellisyyttään. Oikea pyhitys saa aikaan aidon ilon ja kiitollisuuden. Se on iloa Pyhässä Hengessä siitä, että syntinen on saanut osakseen Jumalan armon tuottaakseen hyvää hedelmää.