Uskoko syynä?


Jaakko Pihlajamäki on seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen ja paikallisen vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja.

Ministeri Saarikko puuttui tärkeään asiaan, kun hän ehdotti, että naisten sukupuolielinten silpominen (tyttöjen ympärileikkaus) kiellettäisiin lailla. Korkeimman oikeuden tulkinta on jo nyt ollut, että kysymyksessä on törkeäksi pahoinpitelyksi luokiteltava menettely. Silpomista tapahtuu eniten afrikkalaisissa kulttuureissa. Suomen kannalta kysymys on tullut ajankohtaiseksi luonnollisesti maahan muuton vuoksi: turvapaikan hakijoita tulee sellaisilta alueilta, joissa silpominen on yleistä.

Silpomista perustellaan usein uskonnoilla, mutta missään uskonnossa (ainakaan isojen uskontoryhmien osalta) ei silpominen ole vaatimus ja valtakäytäntö.

Kansainvälistyvässä Suomessa on syytä ottaa tyttöjen ympärileikkaukseen jyrkästi kielteinen kanta. Millä suvaitsevuus tai ihmisoikeusperusteella sitä ei pidä Suomessa hyväksyä tai edes ymmärtää.

Muutama vuosi sitten olin haastateltavana Valviran ylijohtajan virkaa varten. Silloinen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki haastatteli ja kysyi mm. miten suhtaudun ympärileikkaukseen. Sanoin suunnilleen tuon, minkä edelläkin: tyttöjen ympärileikkausta ei pidä hyväksyä. Välimäki, joka tiesi kyllä Israel/juutalaissympatiani kysyi tietysti heti poikien ympärileikkauksesta, pitäisikö ne hyväksyä ja tehdä vielä julkisessa terveydenhuollossa. Sanoin, että mielestäni ne ovat eri juttu; poikien ympärileikkaus kuuluu olennaisesti niin juutalaisuuteen kuin islamiinkin uskonnollisena eikä kulttuurisena asiana, ja toimenpide sinänsä ei ole terveydelle vaarallinen. Tärkeintä on, että leikkaus tehdään sellaisissa olosuhteissa, että komplikaation riski voidaan minimoida. (En tullut virkaan valituksi, mutta tuskin valinta tähän vastaukseen kaatui.)

Saarikon avauksen jälkeen maakuntalehden kolumnisti otti asiaan voimakkaasti kantaa:. Uskonnollisista syistä ei pidä poikiakaan ympärileikata. ”Uskonto ei kuitenkaan saa olla syy veistää paloja vauvojen ja lasten sukuelimistä.” Meille ”pakanakristityille” tämä on tietysti helppo juttu: Paavali suorastaan kieltää meiltä ympärileikkauksen. Mutta tosiasia on, että Jumala itse on säätänyt ympärileikkauksen Aabrahamin lihallisille jälkeläisille.

Irrallaan ympärileikkausasiasta ja paljon periaatteellisempana kysymyksenä minua ärsyttää kolumnistin teesi: ”Uskonto ei saa olla syy”. Yksi aikamme ongelma on se, että ihmisen kolmesta olemuksesta (henki, sielu ja ruumis) fyysinen ihminen asetetaan korkeammalle jalustalle kuin henkinen tai hengellinen ihminen. Kun tähän liitetään vielä se, että yksilö nostetaan korkeammalle kuin yhteisö, tullaan tuollaiseen ajatukseen ”Uskonto ei saa olla syy”.Fyysiseen väkivaltaan suhtaudutaan jyrkän kielteisesti, mikä on sinänsä hyvä, mutta henkinen väkivalta sallitaan ja yhteiskuntarakenteet jopa aiheuttavat sitä. Hengellisen ihmisen osa on kaikkein tylyin: hengellinen osa ihmisestä  tässä länsimaisessa materialistisessa kulttuurissa mieluiten tapetaan.