Timo Lehikoinen on Suomen teologisen opiston uusi rehtori


Timo Lehikoinen valittiin 2.9. Suomen teologisen opiston uudeksi rehtoriksi ja Suomen Vapaakirkon koulutusjohtajaksi. Kuva: Kia Turunen

Timo Lehikoinen valittiin Suomen teologisen opiston uudeksi rehtoriksi ja Suomen Vapaakirkon koulutusjohtajaksi. Hän on toiminut opiston vt. rehtorina viime syksystä asti Simo Lintisen sijaisena.

– Kiitos Suomen teologinen opisto ry:n johtokunnalle ja Suomen Vapaakirkon hallitukselle luottamuksesta valitessaan minut rehtorin ja koulutusjohtajan tehtäviin, Timo Lehikoinen kiittelee.

Lehikoinen uskoo, että muutoksia opiston arkeen on tulossa.

– Tampereelle muuton jälkeen opettajien toimenkuvat ovat eläneet vaihtuvien tilanteiden mukaan. Nyt, kun rehtorivalinta on ratkennut, on mahdollista tarkentaa kunkin tehtäviä ja laatia täsmennetty toimenkuva. Tämä saattaa johtaa muutoksiin opiston organisaatiokaaviossa.

Yksi Lehikoisen mainitsemista muutoksista on uuden opintojohtajan rekrytointi, jotka ovat tähän asti olleet hänen vastuullaan. Samalla kirkolle etsittäneen myös uusi koulutussihteeri.

– Nimityksen myötä mahdollisuus yhteistyö eri tahojen ja sidosryhmien kanssa tulee vahvistumaan. Tämä tulee entistä tiiviimmäksi osaksi opiston arkielämää, Lehikoinen visioi.

Valintaprosessi oli selkeä

Suomen teologisen opiston johtokunnan pyynnöstä ja Vapaakirkon hallituksen evästämänä kirkkokunnanjohtaja lähestyi kesäkuun alussa kuutta potentiaalista henkilöä rehtorin- ja koulutusjohtajan tehtävään. Kaikki kuusi jättivät hakemuksensa.

Kuultuaan Vapaakirkon hallitusta opiston johtokunta laati kriteerit, jotka tehtävää täytettäessä tulisi ottaa huomioon. Erillinen työryhmä haastatteli hakijat elokuussa ja valmisteli esityksen johtokunnalle.

Prosessin kuluessa työryhmä päätyi teettämään ulkopuolisella rekrytointeihin erikoistuneella yhtiöllä arvion siinä vaiheessa vahvimpien hakijoiden kesken.

Näiden vaiheiden jälkeen opiston johtokunta teki Suomen Vapaakirkon hallitusta kuultuaan päätöksensä. Jo aikaisemmin oli sekä hallituksessa että opiston johtokunnassa sovittu, että tavoitteena on nimittää rehtori myös Vapaakirkon koulutuksen toimialajohtajaksi, kuten sitten 2.9.2017 kokouksessa tapahtuikin.

– Valinta oli selkeä ja yksimielinen, kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen kommentoi Suomen Vapaakirkon hallituksen päätöstä.

Teksti: Karoliina Leikkari