Vapaakirkon kehitysyhteistyöhankkeita kautta vuosien


Suomen Vapaakirkon ulkomaantyössä on alusta saakka paneuduttu ihmisen kokonaisvaltaiseen auttamiseen.

Suomen Vapaakirkko on tehnyt kansainvälistä avustus- ja kehitysyhteistyötä  aivan olemassaolonsa alusta saakka. Niihin on sisältynyt terveydenhoitoa, koulutusta ja kielitieteellisiä hankkeita. Alkuaikoina hankkeet toteutettiin täysin lahjoitusvaroin, mutta 1980-luvulta lähtien on toteutettu lukuisia valtion rahoittamia kehitysyhteistyöhankkeita.

Vuonna 2017 valtion rahoittamista kehitysyhteistyöhankkeista jatkuu  vain Perussa toteutettava lastensuojeluhanke, jossa käyttämättömiä varoja siirtyi vuodelle 2017.