Suomen Vapaakirkon Puhallinorkesteri toivottaa uudet soittajat tervetulleiksi
11.05.2012Puhallinorkesteri juhli 50-vuotissyntymäpäiviään viime vuonna Tampereella. Puhallinorkesteri on tuttu esiintyjä muun muassa Vapaakirkon vuosittaisilla kesäjuhlilla.
Orkesteri haluaa tulevina vuosinakin olla siunauksena Vapaakirkon seurakuntien keskellä. Orkesteri toivottaa uudet soittajat tervetulleiksi orkesterin riveihin, tekemään yhdessä hengellistä musiikkityötä. Erityisesti nuotinlukutaitoista lyömäsoittajaa kaivattaisiin nopeasti rivistöön.
Orkesterin toiveena on saada varsinkin uusia nuoria soittajia mukaan, ja muodostaa näistä vaikkapa junioriorkesteri.
Jyväskylän vapaaseurakunta juhlii 120-vuotista taivaltaan 20.5.
10.05.2012Ruotsalainen vapaakirkollinen saarnaaja Fredrik Nyren saapui vuonna 1891 kaupunkiin saarnaamaan. Hänen vierailustaan alkoivat seurakunnan syntyvaiheet.
Herätys oli niin voimallinen, ettei Jyväskylä ole ennen sitä eikä sen jälkeen kokenut vastaavaa. Kerrotaan, etteivät mitkään huvitilaisuudet menestyneet pitkiin aikoihin. Ravintolat olivat iltaisin pimeänä, kun niistä katosivat juhlijat. Juhlimisen sijaan monet halusivat kuulla Nyrenin saarnoja siitä, miten elämä voi muuttua. Seurakunta perustettiin vuonna 1892.









